Rikosasiat yksityiskohtaisesti ja ammattimaisesti


Rikosasiat ovat yksi yrityksemme pitkäaikaisista vahvuuksista. Olemme ylpeitä ammattiosaamisestamme ja työkokemuksestamme rikosoikeuden alalla.

Rikosasioissa esitutkintavaihe on yksi tärkeimpiä vaiheita. Erityisen tärkeää on päästä työskentelemään rikoksesta epäilyn kanssa jo esitutkintavaiheessa, sillä silloin syyttäjällä on syyteharkintaa suorittaessa käytettävissään myös vastaajan kannalta edulliset asiat. Valitettavan usein rikoksesta epäilyllä henkilöllä ei ole käsitystä siitä, millä seikoilla voisi olla merkitystä rikosasiassa. Näin ollen on suositeltavaa, että asianajajaan otetaan yhteyttä välittömästi.

Miksi ottaa vastaan Heickell Ky:n apu ja ammattitaito?

  • Kokemus: Meillä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus alalta ja satoja tyytyväisiä asiakkaita.
  • Suomen Asianajajaliiton jäsen: Vain Suomen parhaimmat asianajotoimistot pääsevät liiton jäseniksi.
  • Rikosasioiden hoito on yksi vahvuuksistamme: Toimintamme alkoi vuonna 1996 rikosasioiden käsittelyistä ja niiden taitavasta hoitamisesta.
  • Asiakastyytyväisyys on huippuluokkaa: Moni asiakkaamme valitsee meidät vuodesta toiseen aina uudelleen ja uudelleen. Suurin osa asiakkaistamme on tyytyväisten entisten asiakkaiden meille ohjaamia.

Toimimme sekä syytetyn puolustajana että asianomistajan asiamiehenä

Rikoksen tapahtuessa uhrin apuna on hyvä olla asiantunteva ammattilainen – Heickell Ky:n asianajaja. Näin kärsimyksille saadaan asianmukainen korvaus. Haitat voivat olla taloudellisia, psyykkisiä tai fyysisiä. Hyvä asianajaja tuntee tarkkaan rikosprosessiin liittyvät vaiheet ja osaa ohjeistaa asiakasta oikealla tavalla, sillä usein uhrilla ei ole kokemusta vastaavanlaisista tilanteista. Myös oikeuskäsittelyn aikana on hyödyllistä käyttää oikeudenkäyntiavustajaa. Rikosasiat hoidetaan meidän kauttamme tarkasti ja osaavasti asiakkaitamme kuunnellen, oli kyseessä sitten syytetyn puolustaminen tai asianomistajan asiamiehen tehtävät.

Heickell Ky on Suomen Asianajajaliiton jäsen

Toimintamme luotettavuudesta kertoo se, että meidät on hyväksytty Suomen Asianajajaliiton jäseneksi. Liitto pitää silmällä meidän toimintaamme ja järjestää koulutuksia. Olemme ylpeitä liiton jäsenyydestä ja hoidamme työmme liiton arvojen mukaisesti. Meidän kauttamme saat taatusti asiantuntevaa palvelua niin isoissa kun pienissä rikosasioissa.

Hoidamme rikosasiat vuosien tuomalla varmuudella

Olemme pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla toimiva asianajoyritys. Yritys on perustettu jo vuonna 1996. Ohjaa rikosasiasi meidän huoleksemme ja me huolehdimme lopputuloksesta. Olemme palvelleet vuosien aikana satoja asiakkaita ja ottaneet kantaa tuhansiin tapauksiin. Osaamisemme on kattavaa. Pitkä kokemuksemme antaa valmiudet huomioida pienemmätkin yksityiskohdat tapauksissa ja ennakoimaan tulevaa. Liity Sinäkin satojen tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon ja ryhdytään välittömästi töihin Sinun parhaaksesi.

Heickell Ky hoitaa rikosasiat yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella.

Ota yhteyttä ja kerro tilanteestasi »

Lyhyt alkuneuvottelu on meillä aina maksuton.

Lue myös: Aviovarallisuus ja avioero, Lapsiasiat